Tavallisimmat sairaudet ja loiset

Tavallisimmat sairaudet ja loiset

Kaloille sairauksia aiheuttavat lukuisat eri bakteerit, sienet ja virukset sekä erilaiset loiset, kasvaimet ja ravitsemushäiriöt. Lisäksi on joitain sairauksia, joiden aiheuttajia ei tunneta. Ihmiselle kalojen sairauksista tuttuja ovat lähinnä vain kaloissa selvästi näkyvät tai ihmiseen siirtyvät sairaudet.

Hauilta tavataan yleisesti vain muutamaa (näkyvää) sairautta, eikä yksikään näistä – jos liha vain kypsennetään kunnolla – estä hauen käyttämistä ravinnoksi. Hauen yleisimmät päällepäin näkyvät sairaudet ovat sarkomatoosi ja niin kutsuttu läikkätauti. Kalaa avatessa tavallisimpia vastaantulevia sisäloisia ovat heisimadot (hauki- ja lapamadot). Pintaloisista tavallisin on erityisesti kylmän veden aikaan tavattavat kalajuotikkaat, sisävesissä tavataan ajoittain myös kalatäitä.

Tavallisimmat haukien sairaudet

Sarkomatoosi eli lymfosarkooma

Etenkin Saaristomerellä kalastava törmää säännöllisesti sarkomatoottisiin haukiin. Hauen ihossa on vaihtelevan kokoisia (1-5 cm) verestäviä kyhmyjä. Taudin syytä ei tunneta mutta sen arvellaan olevan tarttuva. Niinpä sairasta haukea ei pidä laskea takaisin vaan se tulee kaivaa maahan. Lihan voi toki myös syödä, mutta sairaat kohdat on hyvä poistaa.

 
  
 

Sarkomatoosi vaivaa kaikenkokoisia haukia.

Verestävät kyhmyt ovat tavallisesti 1-5 cm:n levyisiä.

Läikkä- eli haavatauti 

Eri kalalajeilla tavataan melko yleisesti erilaisia ihovaurioita, joita kutsutaan yleisnimellä läikkätauti. Tavallisimmin kyseessä ovat erilaisten bakteerien aiheuttamat sairaudet, jossa ihoon tulee paikallisia ja vaihtelevan kokoisia haavoja tai suomuttomia kohtia. Erityisen helposti niitä tulee kalalle, jonka ihoon on aiemmin tullut vaurioita tai joka on muuten stressaantunut. Hauen on todettu kuolevan hankalaan haavatautiin. Läikkätautista haukea voi käyttää ravintona, mutta koska ne saattavat tartuttaa muita kaloja, niitä ei tule laskea takaisin veteen.

Läikkätauti ilmenee tällä kalalla pieninä haavoina.

Tavallisimmat sisäloiset

Heisimadot

Heisimadot ovat loiseläimiä, jotka tarvitsevat isäntäeläimen lisääntyäkseen. Monet heisimadot nimetään pääisäntälajin mukaan. Koska heisimadot ovat sisäloisia eli elävät ruumiinontelon sisällä, niiden läsnäolo selviää vasta kalaa perattaessa. Hauelta tavataan yleisimmin hauki- ja lapamatoja.

Haukimadot

Pääisäntänään haukea pitäviä haukimatoja (Triaenophorus) on kahta lajia. Haukimadot elävät hyvin yleisinä hauen suolessa, jossa ne voivat kasvaa 20-30 sentin pituisiksi, mutta eivät juuri haittaa muuten tervettä haukea. Ne ovat ihmiselle harmittomia.

Lapamadot

Lapamatoja on neljää lajia, joista tavallisimpina ihmisen ja lokin lapamadot. Ihmisen lapamadon eli leveän heisimadon (Diphyllobothrium latum) hyvin pienet (0,5-1,0 senttimetrin) toukat elävät sisävesikalojen sisäelimissä, mädissä ja lihaksissa. Jos lihaa ei kypsennä tai pakasta ennen lihan syömistä, lapamato siirtyy myös ihmiseen. Hyvän valistustyön ansiosta tartunnat ihmisiin ovat nykyisin hyvin harvinaisia. Hauista tavataan myös harvinaisempaa lokkilapamatoa (Diphyllobothrium dendriticum), jonka tiedetään tarttuvan ihmiseen. Myös lokkilapamato voidaan torjua pakastamalla tai kypsentämällä liha kunnolla.

Tavallisimmat ulkoloiset

Juotikkaat

Kala- tai mittarijuotikas (Piscicola geometra) on 1-3 sentin mittainen pintaloinen. Juotikkaita löytyy kylmän veden aikaan hauen iholta jopa kymmenittäin. Loinen imee verta, muttei loisten yleiseen tapaan heikennä merkittävästi isäntänsä terveyttä. Kalajuotikas, kuten muutkaan juotikkaat eivät estä hauen käyttämistä ravinnoksi.

Kalajuotikkaita tavataan etenkin

kylmän veden aikaan.
Kalajuotikas on yleensä
muutaman cm:n pituinen.

Kalatäit

Kalatäit ovat kilpimäisiä, 0,5-1,5 sentin mittaisia Argulus-suvun äyriäisiä. Suomessa tavataan kaksi lajia, molemmat pintaloisia. Kalatäit imevät verta, mutta koska ne ovat yleensä kiinnittyneenä vain hetken, ne eivät ehdi aiheuttaa hauelle ongelmia. Kalatäitä tavataan etenkin makeissa vesissä.


Lähteet:Hauen poikasella kalatäitä kiduskannen takana kyljessä sekä vatsa- ja pyrstöevissä.

Bylund, G & Fagerholm, H.-P. (1984): Kalataudit. Valtion painatuskeskus 1986. 93 s.

Rahkonen, R., Vennerström, P., Rintamäki-Kinnunen, P. & Kannel, R. (2000): Terve Kala – tautien ennaltaehkäisy, tunnistus ja hoito. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki, 2000. 140 s.

Jussi Aho

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone
Scroll Up