Vaellus

Vaellus

Kotipaikkauskollinen hauki

Tutkimusten mukaan hauki on kotipaikkauskollinen kalalaji. Hauki elää todennäköisesti kilometrin säteellä syntymäpaikastaan koko elämänsä, jos se olosuhteiden puolesta vain on mahdollista.

Hauki tavoitettu kotipaikastaan

Petokalat liikkuvat paljon

Yksi kalastustaidon kulmakivistä on kohdelajinsa elintapojen ymmärtäminen. Yleensä taitavimmat kalastajat tuntevat hyvin kalojen biologiaa ja tapoja ja osaavat kalastaa kunakin vuoden- ja vuorokaudenaikana siellä, mistä kala kulloinkin suurimmalla todennäköisyydelä löytyy. Kaikilla kalalajeilla on tietyt optimiolosuhteet, joissa ne mieluiten saalistavat ja oleskelevat. Yleensä lajille ja yksilölle suotuisimmassa optimiolosuhteessa on kalan kasvu nopeinta. Niinpä kala pyrkii aina hakeutumaan kasvun kannalta suotuisimpaan olosuhteeseen ja sieltä kalastajankin kannattaa sitä etsiä.

Etenkin petokalalajit kuten kuha, taimen ja lohi ovat tunnettuja siitä, että niiden elinkiertoon ja elintapoihin kuuluvat pitkätkin syönnös- ja kutuvaellukset. Esimerkiksi syönnösvaelluksellaan Tornionjoen lohi vaeltaa aina eteläiselle Itämerelle Tanskan rannikolle saakka. Suomen yleisintä kalalajia ahventakaan ei voi pitää kovin paikallisena, sillä merkintäkokeiden mukaan ahven liikkuu melko paljon, useiden kymmenien kilometrien syönnösvaelluksia.

Hauki ei vaella

Petokaloistamme hauki on kaikkein paikallisin kalalaji, minkä ovat osoittaneet useat eri merkintäkokeet. Pidempien vaellusmatkojen on osoitettu tapahtuvan lähes pelkästään kutuajan ympärillä, kalojen hakeutuessa oleskelualueilta kutupaikoille. Kutupaikkojen määrä vaikuttaa siihen, miten kaukaa hauet kutualueille hakeutuvat. Tähän vaikuttavat muun muassa rannikon rakenne ja syvyys. Tyypillisesti laaja, suojainen ja matalavetinen saaristotyyppi pakottaa hauen liikkumaan enemmän kuin kapea ja syvävetinen saaristo, jossa sopiva oleskelulämpötila ja happipitoisuus löytyvät lämpimään kesäaikaan lähempää kutualuetta kuin matalavetisessä saaristotyypissä. Kutukypsät hauet suosivat 10-15 asteen vedenlämpöä. Suojaisat, alle 10 metrin syvyiset saaristoalueet tyypillisesti lämpenevät kesäaikaan pohjia myöten tätä lämpimämmiksi pakottaen isommat hauet siirtymään viileämpiin ja hapekkaampiin vesiin.

Haukien vaelluksia on tutkittu jo 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Haukia on merkitty, vapautettu ja niiden liikkeitä seurattu uudelleen pyynnin yhteydessä saatujen merkkipalautusten avulla. Hyvin tyypillisesti jo ensimmäisistä kokeista alkaen on todettu, että yhdeksän haukea kymmenestä pyydetään uudelleen muutaman kilometrin säteellä merkinnän jälkeisestä vapautuspaikastaan. Alle kymmenen prosenttia merkityistä hauista vaeltaa yli viisi kilometriä. Tästä on päätelty, että hauki on normaalioloissa paikallaan pysyvä kala, joka yleensä viettää elämänsä muutaman neliökilometrin suuruisella alueella. Haukien on myös todettu kutevan aina samalla kutupaikalla, jonne ne suunnistavat hajuaistinsa avulla. Vaikka merkintätutkimukset on tehty pääsääntöisesti merialueilla, uskotaan hauen olevan paikallinen kala järvissäkin. Hiukan nurinkurisesti järvihaukien uskotaan kuitenkin liikkuvan meriserkkujaan enemmän.

Vaikka hauki ei juuri vaella, se liikkuu kuitenkin omalla alueellaan aktiivisesti. Se ei siis vain jämähdä yhteen suojapaikkaan, vaan vaihtelee niitä aktiivisesti. Pieni paikkojen vaihtelu johtuu muun muassa ravinnontarpeesta, veden lämpötilasta ja happipitoisuudesta, veden korkeuden vaihteluista, saaliskalojen liikkeistä, vuodenaikojen vaihtelusta, veden kirkkaudesta, suojapaikkoista ja kasvuston määrästä sekä muista vastaavista ulkoisista syistä. Sanotaan jopa, että hauki saalistaisi yhtäällä ja sulattelisi vatsansa sisältöä ja ulostaisi aina jossain muualla kuin ruokailupaikoilla, sillä hauen uloste sisältää saaliskaloja varottavia ja karkottavia tuoksuja. Tietyn karikon reunasta saatu ja vapautettu suurhauki ei siis kovinkaan suurella todennäköisyydellä juuri samasta kolosta tartu uudelleen vieheeseen seuraavalla kerralla, vaikka melko varmasti kyseisen paikan ’näköetäisyydellä’ onkin. Kalastustaidon kannalta on tärkeää oppia lukemaan kulloisiakin olosuhteita hauen silmin ja arvioitava kalassa ollessaan hauen todennäköisintä senhetkistä oleskelupaikkaa tältä kantilta.

Keväällä kudulle

Pääsääntöisesti hauki liikkuu eniten keväällä kutuajan ympärillä, siirtyessään ensin oleskelualueiltaan kutualueilleen ja kudun jäljiltä viesien lämmetessä takaisin syönnös- ja oleskelualueelleen. Vaikka siirtymät ovat lähes aina lyhyitä, on poikkeuksiakin toki olemassa maantieteellisistä syistä johtuen. Maalahdessa Vaasan saaristossa tehdyssä merkintäkokeessa noin 60 % uudelleenpyydetyistä hauista saatiin yli 5 km päästä vapautuspaikastaan. Pohjanlahdella ja Perämerellä haukien kutupaikkoina toimivat rakkolevän vähyydestä johtuen lähes yksinomaan mereen laskevat joet ja purot sekä matalat fladat. Huomattavan matalavetisessä ja etelärannikkoon verrattuna normaalia vähemmän kutupaikkoja tarjoavassa saaristossa hauet joutuvat hakeutumaan poikkeuksellisen kaukaa sopiville kutualueilleen. Siksi kutuaikaiset vaellukset näillä seuduilla ovat yleisesti normaalia pidempiä. Myös syönnösvaellukset näillä alueilla saattavat olla pidempiä alueen saaliskalojen elintavoista ja saariston matalasta keskisyvyydestä johtuen.

Kotiseutu-uskollisuus

Vaikka haukien merkintäkokeissa suurin osa hauista pyydetäänkin yleensä uudelleen läheltä vapautuspaikkaa, lähes jokaisessa tutkimuksessa muutamat haukiyksilöt ovat valtaosasta poiketen kulkeneet pitkiäkin matkoja. Yksi kaikkein pisimpiä Suomessa havaittuja vaelluksia on Helsingin Vanhankaupunginlahdelle vapautettu hauki, joka pyydettiin uudelleen Ahvenenmaalla neljän kuukauden kuluttua vapautuksesta. 

 

 

Syyksi tällaiselle epätavanomaiselle vaellukselle on arvailtu sitä, että koska kyseinen hauki oli alun perin pyydetty Inkoosta, päätyi se liikkumaan tavanomaista enemmän täysin uuteen elinympäristöön siirrettynä.

Pyynnin jälkeen muualle siirretyn hauen on monesti todettu palanneen takaisin alkuperäiselle pyyntipaikalleen. Hajuaistilla on todettu olevan merkitystä paluun onnistumisessa, sillä hauet, joiden sieraimet oli tukittu vanutupoilla, eivät löytäneet eräässä kokeessa takaisin pyyntipaikalleen, vaikka vertailuryhmän kaloista suuri osa palasikin takaisin.

Hauen kotipaikkauskollisuuden hyvin havainnollistava esimerkki on mainittu Hannu Lehtosen Haukien liikkeitä Suomen rannikkovesissä -artikkelissa (Suomen Kalastuslehti 4/73). Kenraaliluutnantti Harald Öhquistin kerrotaan vuonna 1958 pyytäneen ja merkinneen hauen ja vapauttaneen sen noin puolen kilometrin päähän alkuperäiseltä pyyntipaikalta. Seuraavana vuonna hän pyysi saman hauen alkuperäiseltä paikalta ja kujetti sen jälleen saman matkan venerantaansa. Kuukauden päästä hän sai hauen jälleen alkuperäiseltä paikalta. Sama toistui vielä kahdesti ja aina hauki palasi alkuperäiselle asuinsijalleen!

Silakkahauet, onko niitä?

Hauenkalastajien keskuudessa tunnetaan termi silakkahauki, jolla tarkoitetaan selkävesillä eleleviä ja silakkaparvien mukana turskien ja lohikalojen tapaan vaeltelevia haukia. Silakkahaukien uskotaan koostuvan lähinnnä kookkaista yksilöistä. Vaikka käsitykseen hauen paikallisuudesta silakkahaukiteoria ei ehkä kovin hyvin sovi, voi kuitenkin hyvinkin olla niin, että tietyillä alueilla isokokoisemmat hauet muuttavat käytöstapojaan paikallisesta kyttäämisestä kohti silakkahaukimaista syönnösvaellusta. Sisäsaariston hauki tuntuu suurikokoiseksi kasvettuaan siirtyvän ruokavalionsa puolesta isokokoisiin särkikaloihin, niin kutsutuksi lahnansyöjäksi. Monet hauenkalastajat etsivätkin syksyisin kaikuluotaimmillaan lahnaparvia suurhaukia jahdatessaan. Tällaisia isoja lahnahaukia saadaan joinain vuosina hyvälläkin menestyksellä vetouistelemalla. Järvissä tiedetään suurten ja pienten haukien olinpaikkojen olevan yleensä hyvinkin erilaisia. Siinä missä tavanomaisia hauenpulikoita pyydetään pienillä vieheillä rantavesistä, saadaan suurimmat järvihauet yleensä uistelemalla jättivaapuilla syvien selkien välivesiä. Tällainen pienikokoisten ja isojen haukien käyttäytymisero olinpaikkojen ja ravinnon suhteen on vielä tutkimatta, vaikka sitä kalastuksessa paljon hyödynnetäänkin. Miksipä ei siis väli- ja ulkosaaristojen suurhauki voisi silakankin perässä tavanomaista enemmän vaellella?

Tuomas Salusjärvi

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone
Scroll Up