Puheenjohtajan pääsiäinen
Tällainen juhlapyhä on enintään kerran elämässä.
Näin Suomen Haukiseuran puheenjohtajana koen tehtäväkseni toimia esikuvana ja suunnannäyttäjänä suomalaisille hauenkalastajille. Niinpä raskas velvollisuuteni oli potkia kajakki esiin lumen alta ja sonnustautua kalaan heti kun avovettä vain löytyy. Perinteisesti haastavat ensimmäiset avovesipäivät osoittautuivat hiukan tavanomaisesta poikkeaviksi…
6.4.2012, kauden avaus
Vuoden ensimmäinen avovesireissu alkoi kevyellä säädöllä, kun puolen tunnin autoilun jälkeen huomasin kajakin melan unohtuneen kotiin. Onneksi on vaimo, joka hetken suostuttelun jälkeen lupasi lähteä tätä melonnassa oleellisen tärkeätä apuvälinettä tuomaan. Odottavan aika on pitkä, varsinkin tihkusateessa, suljetun marketin pihalla kiviä potkiskellen. Onneksi siitäkin selvittiin. Kärsivällisinä myötäkärsijöinä olivat Paraisten koukkukauppiatar ja kalastava kansalainen.
No, matka jatkui ja lopulta päästiin rantaan saakka. Kutualueelle johtava kapea ja syvä lahtialue oli onneksi sula ja vehkeet saatiin veteen. Kalastava kansalainen aikoi harjoitella perhonheittoa kajakista. Koukkukauppiatar oli liikkeellä kelluntarenkaalla ja minä taas kajakilla koko arsenaalin kanssa.
Jo ensimmäinen pieni putama antoi heti parit kalat jokaiselle, minkä jälkeen tiemme erosivat. Itse lähdin tarkistamaan puolen kilometrin päässä olevan luodon ja sen kainaloon jäävän kaislikonpätkän kaksikon lähtiessä toiseen suuntaan.
Putama osoittautui paljaaksi ja jyrkkäreunaiseksi ”munaksi”, ja hetken heitettyäni lähdin tavoittamaan niemen taakse hävinnyttä kaksikkoa. Matkalla näytti olevan noin sadan metrin pituinen ohut kaislikonpätkä, jonka ajattelin nopeasti kopaista. Vaikka reuna ei erityisen houkuttelevalta näyttänytkään, kajakilla tällaisiakin tulee koluttua.
Paikalle päästyäni huomasin kaislikon eteen jäävän muutaman kymmenen metrin levyisen pöydän, jossa vettä oli parisen metriä. Tällaiset hauen kulkureitin varrella olevat pienetkin poikkeamat jyrkässä rantaprofiilissa keräävät toisinaan kalaa juuri alkukaudesta, joten paikkaan tuli heitettyä useampi heitto.
Hiljaista vain oli kaislanreunassa, joten tein yhden heiton suoraan eteenpäin, rannan suuntaisesti. Puolivälissä uittoa Eumerin Spintubea nakersi hauki, jonka tuomitsin ensinäkemällä noin vitoseksi. Kajakin vierellä kala kasvoi jo kasiksi ja kättä leuan alle sovitellessa otin kyytiin jo selvää kymppikalaa. Lyhyt, mutta lihava.
Kun nostin kalan syliin, huomasin jonkin olevan vialla: eihän tämä mahdu mun kajakkiin! Hetken epäröinti kostautui ja hauki pungersi itsensä takaisin veteen. Onneksi pysyi kuitenkin kiinni. Seuraavalla kerralla olin jo varautunut: kala nopeasti punnituspussiin ja kohti rantaa. Matkalla soitin Koukkukauppiattarelle ja kerroin tarjoavani heille kymppipitsat tänään. Kaksikko lupasi polskia paikalle kalaa katsomaan.
Rannassa seurasi draaman toinen vaihe: pussin kanssa 15 kg salterin jousivaa’an asteikon jälkeen näkyi sentin verran valkoista! Ei ole todellista! Uusintasoitto koukkukauppiattarelle: onhan sulla vaaka! Onhan se yli 15 kg! On se! Huippua! Kala pussissa ja vedessä ja itselläni sukat jaloissa pyörien odottelin kaksikkoa saapuvaksi. Taisinpa jopa huutamalla hoputtaa.
Lopulta hauki saatiin kunnollisen vaa’an nokkaan ja pussin vähennyksen jälkeen kalalle jäi painoa 14,9 kg. Mittaa kalalla oli vain 115 cm ja hauki muistuttikin lähinnä hyljettä! Samalla enkkakin parani sadalla grammalla.
Loppupäivä meni sitten hiukan kevyemmin. Kaksikko häipyi koteihinsa jossain vaiheessa, mutta itse kalastin kuitenkin iltaan saakka. Sain muutaman normaalin kokoisen hauen. Loppuillasta vielä karkuutin edellä mainitusta heittoperhosta arviokasin. Aivan loistava kauden avaus!
8.4. Huima pääsiäinen osa II
Välipäivän jälkeen lähdin uudestaan yksin iltapäiväkeikalle. Maanteitse toissapäiväseen paikkaan etäisyyttä kertyi liki 200 km.
Pettymys oli melkoinen, kun huomasin yöpakkasen tehneen parhaaseen putamaan uuden kannen. No, koitetaan siitä liepeiltä sitten. Täältä tulikin yksi pieni hauki, mistä kiukkuunnuin niin että päätin ryhtyä jäänmurtohommiin. Veneellä jäät olisi rikkonut arviolta minuutissa, mutta kajakin jäänmurto-ominaisuudet ovat hiukan heikommat.
Tunnin verran hommaan meni ja hiki tuli. Ja melukin oli sellainen, että päätin jättää putaman rauhoittumaan ja meloa kilometrin verran seuraavalle isommalle lahdelle. Matkalla sain uistelemalla yhden hauen, mutta uistelukalojahan ei lasketa. Onneksi ei ollut iso.
Kakkoslahdessa homma selvisi melko nopeasti. Kalat olivat irti kaislikosta, rantoja reunustavan vitaikon ulkoreunassa ja ottivat innokkaasti vieheeseen, kunhan sitä malttoi seisottaa paikallaan useamman sekunnin ajan. Tämä vaati käytännössä täysin leijuvan uistimen. Rasiasta löytyi Puppelipoika-värinen (C97) Shallow Buster, joka kelluvan perukkeen kanssa oli täysin suspi.
Yhdestä kulmasta sain toistakymmentä haukea, joista isoimpina kaksi kutosta ja yksi kasi. Loistavan jännittävää kalastusta, kolmituntinen vierähti kuin siivillä samaa sadan metrin pätkää koluten.
Uutta ottikoloa en lahdesta kuitenkaan onnistunut löytämään. Niinpä päätin palata alkulahteen katsomaan, joko tuuli olisi vienyt jäänsuljun mukanaan.
Ja olihan se. Lahden keskelle ankkuriin siis. Jo toisella heitolla siimaan ilmestyi noin vitosen hauki. Välissä yksi heitto tyhjää, mutta neljännellä heitolla puppelipoikaa jälleen vietiin. Pinnassa möyrysi selvä suurhauki! Kajakin lähellä näin kalan olevan kuin härkä: Paksuniskainen ja tukeva suurpeto, mutta todella huonosti kiinni. Ensimmäinen nostoyritys epäonnistui ja kala takoi päätään kajakin pohjaan.
Kun sain hauen uudestaan näkyville, oli suupielessä ollut takakoukku irronnut ja etukoukku kiinni ohuen nahansuikaleen takana kalan silmän takapuolella. Nyt tarkkana! Hitaasti hivutin kalaa lähemmäksi, mutta aina se vain ui pois. Yhtään painetta kalalle en uskaltanut antaa. Lopulta sain kalan leuasta otteen sokealla paniikkikauhaisulla ja nostin kalan syliin ja pussiin. Kylläpä painaa tämäkin.
Rannassa odotti toissapäiväisen toisinto, pussin kanssa 15 kg vaa’an asteikko loppui taas! Nyt tosin ihan vähän vaan, joten tuomitsin kalan ainakin 14,2 kiloiseksi (114 cm). Ei ole todellista! Kaksi 14+ -haukea kahden päivän sisällä!
Säädin kameraan muutaman kuvan ja laskin kalan takaisin. Usein hauet jäävät kajakin varjoon huilaamaan ja nytkin sain ihailla mahtihaukea muutaman minuutin ennen kuin se ui pois. Mieleen tuli päivällä tekemäni jäänsärkytyö ja konekiväärimies Lahtisen sanat ”kyllä kannatti se vyö, jonka tähän paasasin”!
Hetken koetin vielä kalastaakin, mutta ei siitä mitään tullut, hekotutti vain.
9.4.2012 Huima pääsiäistrilogia osa III
Pääsiäismaanantaille oli sovittu kalareissu yhden kajakin ja kolmen kelluntarenkaan voimin. Alun perin piti mennä toisaalle, mutta eilinen aiheutti muutoksen suunnitelmaan. Palasimme eilisen ottipaikalle, sille isommalle lahtialueelle mistä suurin osa kaloista oli tullut.
Alku oli hiukan nihkeää, varovaisia tärppejä ja muutamia kaloja. Ulkomailla ruskettumassa käynyt Riku kuitenkin löysi yhdestä kulmasta joukon nälkäisiä haukia ja vetäisi aimo kaulan meihin muihin. Nopean makkaratauon jälkeen jätimme miehen leuhkimaan yksinään ja me muut siirryimme lahden toiselle reunalle. Minne tuuli pian kantoi Rikun mölinää perhoa tukistaneesta mahtihauesta.
Mutta koska meininki oli eilisestä selvästi rauhoittunut, päätin pudottaa ankkurin kauemmas rannasta, paljaalle pohjalle, mistä juuri ja juuri ulottuisin heittämään vitaikon reunaan.
Tovin heitettyäni oranssi-vihreää ”Porkkana”-busteria vietiin. Kala kiersi kajakin pohjia myöten ja hihkaisin tovereilleni että nyt on parempi kiinni. Epämääräisen katkeralta kuulostava mölinä hukkui taivaan tuuliin ison kalan pyörähtäessä pinnassa. Ei ole totta, tämäkin on reilusti yli kympin kala!
Lyhyen manööverin jälkeen nappasin kalasta otteen ja nostin hauen pussiin. Rannassa punnitus kolmella vaa’alla antoi saman tuloksen ja pussin vähennyksen jälkeen kalalle jäi painoa 13,1 kiloa! Tämä ei ole todellista! Kolme perättäistä kalareissua ja kolme todellista jättihaukea! Kohta herään ja huomaan että takatalvi sittenkin jatkuu ja jäät eivät sulaneetkaan pääsiäiseksi!
No, kala takaisin veteen! Hauen uitua pois hävisi rannasta kolme kelluntarengastakin melko nopeasti. Itse jäin huuhtelemaan punnituspussia ja kokoilemaan itseäni. Tovin istuskelin jäälautan reunalla jalat vedessä ja nautin kevätauringosta. Tällaista itselleni tuskin enää koskaan sattuu!
Lopulta tunsin jälleen kykeneväni nousemaan kajakkiin ja meloin lahden keskiosaan virvelöimään. Mitään en saanut, mutta eipä juuri haitannut. Muilla vapa näytti tuon tuosta taipuvan ja kaloja nousi harvakseltaan. Parin tunnin päästä vajaan puolen kilometrin päähän ehtinyt pirkkalaisvahvistus hihkui vapa kaarella ja avuliaana emoaluksena syöksyin paikalle koppaamaan ison kalan kyytiin. Toinen kymppi porukkaan, reilu 11 kg omatekemällä heittoperhojigihimmelillä. Aika hurjaa!
Loppuilta sitten menikin ilman isompaa draamaa. Ainoastaan ruskettunut Riku pääsi hetken pitelemään isoa kalaa, joka kuitenkin onnistui syöksymään kaisloihin ja karkaamaan.
Tiistaina pitikin mennä sitten jo töihin, mikä oli ihan hyvä. Tiedä vaikka olisin saanut vielä neljännenkin mahtihauen…
Teemu Koski